Kesä 2012

Kesän 2012 Ischia asui vanhalla kotitallillaan Takkulassa. 18.8. on edessä muutto Lehmuksen tallille Ahtialaan.

Kesäkuu 2012

Kuvat: Maija Nikkari

21.2.

Teimme Mainan ja Sonjan kanssa kaupat Ischian toisestakin puolesta ja satulasta. Ischia jatkaa elämäänsä entiseen malliin, käytännön asiat eivät muutu. Kaikki hyvin 😀 ❤

17.2.

Ischia tutkittiin viikko sitten perjantaina (ultraus ym.) ja maanantaina otettiin verikokeet ja lantanäyte. Siitä ei löytynyt mitään, terve poni pitäisi olla. Myös elimistö on siten lepotilassa, että kiimojakaan ei pitäisi olla. Oireita on edelleen välillä (saattaa käydä makuulla kesken päivän), tosi outoa. Seurataan. Ischian toisenkin puolen omistajuus on siirtymässä Mainalle tai paremminkin Sonjalle.

Kengitys sunnuntaina 19.2. (Jake)

23.1.

Ischialla jotakin kummaa mahanpurua, luultavasti ”naisten vaivoja”. Kävelytettiin koko iltapäivä maanantaina Maija, tytöt, Marja. Sai kipulääkettä. Illalla jo ihan normaali, mutta väsynyt. Ilmeisesti meni sillä ohi, mutta muutetaan ruokintaa siten, että SteelJointit (joita ei syö) jätetään pois, ja alkaa saada tallin kivennäisiä (BlackHorse) ja pellavaa. Siirtyi myös toiseen laumaan, jossa ei heinää vapaasti tarjolla. Jos tällä olisi vaikutusta löysään mahaan (vaihtelevasti ollut aika löysä)?

Ischia on tehnyt kilttinä tyttönä jonkin verran alkeistunteja (ihme kyllä, on sujunut hyvin :)) ja urheillut Maijan ja Mainan kanssa vuoroin metsässä, vuoroin maneesissa. Marja on käväissyt pari kertaa selässä tsekkaamassa tilanteen. Pikku hiljaa alkaa jaksaa jo vähän.

20.1.

Jalat nyt oikein hyvät. Kai se vaan niin on, että Ischia tarvitsee ne kengät. Tosin ne eivät ihan hirmuisen hyvin pysy, mutta laitetaan sitten aina takaisin. Ischiaa on nyt lainattu muutaman kerran Pinjan käyttöön kevyeen liikuntaan ja Maija ja Maina ovat käyneet paljon maastoilemassa. Minä otan aina silloin tällöin pienen ”korjauspäivän”, nyt viimeksi torstaina. Kyllähän Ischiasta huomaa, että kaikki eivät vaadi ihan samoja asioita…mutta onneksi se on kovin kiltti ja uskoo aika pienellä, mitä siltä pyytää, sitten, kun ollaan tosissaan. MUn mielestäni liike nyt aika hyvä. Karvainen  se on ja pullea, mutta jaksaa jo jonkin verran.

5.1.2011

Ischialle tulee sitten kengät sunnuntaina. Tohvelit ovat osoittautuneet aika hankaliksi – pesut, viritykset ja sitten eivät meinaa pysyä tajakajaloissa. On ihan turhan hankalaa keräillä matkalta ja viritellä takaisin. Voivoi. Nastakin jo irtosi. Voi olla, että jalkojen turvotus helpottaa, kun saadaan kengät.